Laskeudun veteen. Se tulee osaksi minua. Olen puhdas, viisas ja kaunis, elämää suurempi ja pienempi pieniä kaloja.  Ikävä valuu minusta ulos, sinä valut, minä, kaipuu valuu ja toivo. Vesi kiertää minussa: silmistä sisään, ulos suusta, vatsasta, kynsien alta.

Päästän irti ruumiistani, annan sen mennä, tanssia ilman minua. Päästän irti itsestäni, katoan jonnekin kauas, unohdun. Pää tekee ympyrää, kädet piirtävät isoja kuvioita, jalat vapisevat eikä kukaan kuuntele mitä yritän sanoa. 

Revit viiltoja kaulaani pitkin. En hengitä, tunne. Rinnat leikkaat auki, irti, pois minusta, säilöt kaappiin lasipurkkiin. Nyörität vyötärön tiukalle, vedät naruista, kaadat lattialle. Tunkeudut sisälleni, vapisen, kidun.

Munista yksi on kalpea, hauras ja kuoriltaan liian ohut. Sisällä asuu lintu, kissankyntinen tappaja imee maitoa kuoresta, kasvaa ja vahvistuu, kasvattaa siivet ja nokan luusta, pitkät varpaat ja sieraimet. Rikkoo kuoren, lähtee lentoon, kerää siemeniä nokkaansa ja kylvää pelkoa rukiin sekaan. Pelko nousee, kasvaa, voimistuu, eikä suostu niitettäväksi, vaan nousee korkeammaksi aittaa, nousee taloa, nousee mäkeä, nousee pitkin  tietä ja pientareita, kylvää siemeniään laajemmalti ja hiekoittaa jokaisen rinnan, parhaimmilta kaksikin.

Illalla, ennen nukkumaanmenoa, laitan paksun kerroksen punaista huulipunaa, jotta aamulla minulla olisi syy pestä kasvot.

Unessa tapaan Rhett Buttlerin, Heatcliffin ja Herra Rochesterin.

Ei siitä sen enempää.